sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Perjantain 5.12 tehtävä

Fiiliksiä työssäoppimispäivistä

On tullut aika taas kirjoittaa blogiin oppimispäiväkirjaa. Olen saanut olla työssäoppimassa huipussa paikassa; Studio AK Kuokkalassa. Olen oppinut paljon näiden perjantaiden aikana, kuten kassajärjestelmän käyttöä, sekä yleisiä liikkeen tehtäviä. Olen pessyt pyykkiä ja siivoilut, sekä avustanut tarvittaessa ammattilaisia työssään. Olen saanut seurata heidän työskentelyään ja minulla on jopa ollu muutamia omia asiakkaita; pitkän hiuksen tasauksia. Mielikuvani parturi-kampaajan työstä ei ole pahemmin muuttunut, mutta olen huomannut että työstään voi nauttia ja inspiroitua joka päivä, mikä viehättää minua suuresti. Kohdallani on mennyt koko työssäharjoittelu ihan hyvin, ja joka päivä olen oppinut jotain uutta, joko pientä tai suurta. Tässä vielä lopuksi havainnointi tehtäviä:

Ripsien ja kulmien värjäys ja muotoilu liikkeessä:

- perusasiat tehtiin samalla tavalla kuin koulussa kävimme läpi, mutta opin töissä muutaman vinkin: toinen työntekijä levitti kulmiin värin "vastakarvaan" ja toinen "töpötteli" jolloin he kumpikin varmistivat omalla tyylillään, että väriä levittyi koko karvan pituuksiin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Työpaikan värjäysmenetelmät ja työpaikkaohjaajan haastattelu

Millaisia erilaisia värituotteita ja sarjoja kampaamostam löytyy?

-KC color Ultimate- kestoväri, Organic-kestoväri ,  KC color Luxima-kiiltosävyte, vaalenusvärit, 12 ja 900-sarjat, KC color Velvety -kevytväri (>myös kestoväri jos laittaa enemmän hapetetta ja antaa vaikuttaa pidempään.)

Kevyt värjäys

-KC Velvety

Vaalentaminen värinpoistomenetelmällä

-KC Bleach

Suoravärjäys

-Fudgen paintbox
-Color maskit ja shampoot

Kotiin myytäviä, väriä ylläpitäviä tuotteita

-color maskit ja shampoot



Haastattelin työpaikkaohjaajaani Hannaa seuraavanlaisilla kysymyksillä:


Mikä on mukavinta värjäyksissä? Millaisia värejä ja tekniikoita käytät eniten?

-Värjäyksillä saa tehtyä nopeasti asiakkaalle ison muutoksen.
-kaikkia tekniikoita:raidoitusta, neulontaraitoja, osioita, "slaidausta", liukuvärjäystä, "ponilaidsia", kamparaitoja, marmorointia yms.

Mikä on haastavinta värjäyksissä?

-värjäykset vaaleammaksi
-voimakkaat tummasta vaaleaan värjäykset
-pehmeästi vaaleasta tummaan värjäykset

Mitä värjäyksistä kannattaa opiskella hyvin kouluaikoina?

-perusvärioppi > vastavärit, välivärit ja niiden taitto
-hapetteen valinta

Ripsien ja kulmien värjäys

Tänään keksiviikkona värjäilimme ja nypimme toistemme ripsiä ja kulmakarvoja. Tämä oli minulle osittain tuttua juttua, sillä olen aikaisemminkin värjäillyt äitini ja siskoni ripsiä. Kävimme läpi kuitenkin enemmän tekniikoita ja asiakkaan suojaamista tänään, eli oppimistakin oli havaittavissa. Ohessa on kuvia värjäilyistä, ja tässä blogissa mallinani toimii Mirka :)

Tästä kaikki alkaa, eli ensin poistetaan meikit silmistä ja kulmakarvoista.

Mirkalta poistettiin silmistä meikit ja tässä on "ennen" -kuva.

Ensin laitamme alaluomelle suojalaput, ja molemmille luomille vaseliinia, jottei väri tartu luomiin kiinni.

Mirkan ripset ovat jo itsessään tummat, joten käytimme hänen ripsiinsä RefectoCilin musta/sinistä väriä ja hapetteena 3%.

Aloitimme ensin toisesta silmästä. Väriä tulee laittaa koko ripsen pituuteen; tyvestä latvaan ja väriä saa olla paksu kerros.

Sama tehdään toiselle silmälle. Vanupuikolla voidaan ottaa "yli menevää" väriä pois. Ripsivärin annetaan vaikuttaa väristä ja halutusta lopputuloksesta riippuen 5-12min. Väri otetaan pois kosteita vanulappuja apuna käyttäen silmän sisänurkasta pyyhkien kohti ulkonurkkaa. Jos asiakkaan silmiä kirvelee pahasti ennen vaikuttamisaikaa, tulee väri ottaa heti pois.


Ripsien jälkeen siirryimme kulmiin. (Ripsi ja kulma aineita voidaan antaa vaikuttaa myös rinnakkain, mutta otimme ripsiaineen kirvelyn vuoksi aikaisemmin pois) Kulmiin kannattaa laittaa rajoille vaseliinia, jotta ylimenevä väri on helppo pyyhkiä pois. Mirkalle valitsimme kulmiin saman sarjan värin, kuin hänen ripsiinsä. Väriksi valitsimme natural brownin, eli tumman ruskean.

Levitimme värin myös toiseen kulmakarvaan. Vaikutusaika on myös 5-12min.

Vaikutusajan jälkeen kulmat pyyhitään kostealla vanutyynyllä. Jos väriä jää pahasti ihoon, voidaan kulmia pyyhkiä kasvovedellä. Väri kuluu pois myös pikkuhiljaa pesuissa.

Lopuksi nypimme kulmakarvat. Tämän vaiheen voi tehdä joko ennen tai jälkeen värjäyksen. Nypimme kulmien alata hajakarvoja, koska Mirkan kulmat olivat jo nyt hyvässä muodossa. Kulmakarvat ovat yleensä "siiven" muotoiset, jolloin niiden kulma sijoittuu silmän iiriksen ulkopuolen kohdalle. Kulmakarvat ovat kasvojen kehykset, joten niiden nyppimisessä kannattaa olla varovainen, ettei nypi esim. liikaa.

JA tadaa; näin saatiin Mirkalle värjättyä ripset ja kulmat ! :)

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Perjantai tehtävät

Perjantai 14.11.

Kestovärisarjaan tutustuminen

KC-Ultimate

*Maahantuoja on Miraculos Oy
*Värit on koodattu numeroilla, sekä perusvärit N:llä
*Värisarjan N-värejä eli perusvärejä on 10
*2N-10N on nimetty neutraaleiksi, ja 4NN-8NN ovat nimeltään intensiivi-neutraaleja. X.1 on tuhka, x.2 helmiäinen, x.3 kulta, x.4 kupari, x.6 punainen, x.7 tupakka, ja x.22 on violetti. 
*Vaalennusaineita on Bleach vaalennusjauhe, sekä Remover, joka poistaa keinovärin. Hapetteita löytyy 1,5%, 3%, 6%, 9%, sekä 12%. 1,5% on kevytvärien hapete, 3 ja 6% käytetään kestovärien yhteydessä, ja 9 ja 12% ovat voimakkaita, ja niitä käytetään vain vaalennusten yhteydessä. KC:n aineet ovat tehokkaita, ja 3% voidaan saada jopa sama tulos kuin 9% käytettäessä, mutta se vaatii aikaa.

KC:n värikartta





tiistai 4. marraskuuta 2014

Toinen työssäoppimisviikko

Maanantai 3.11

Viikko alkoi leppoisasti klo.12. Pesin taas pyykkiä, siivoilin paikkoja, lakaisin hiuksia, vein roskat, sekä kävin postin. Hieman erilaisemman tästä päivästä teki se, että teimme minulle oikean työvuorolistan, johon voi merkata mahdollisia asiakkaita. Sain myös oman ständin ulos leikkaukseni mainostukseen. Asiakkaita ei vielä tullut, mutta yksi varaus ilmoittautui huomiselle. (Hieman jänskättäää!!)

 

Jännä päivä !! Ti 4.11

Tänään tein heti töihin tultuani hiusten tasauksen kuivana, sekä lyhensin saman asiakkaan otsahiukset. Koko toimitukseen meni jopa 1h 30 min, mikä oli aika paljon, mutta tästä on hyvä parantaa. Asiakas oli todella mukava ja rento, mikä teki ihka ensimmäisestä leikkauksestani täällä ihan mukavan kokemuksen. Hieman jäi vain harmittamaan kun kaikelta tohinoiltani meinasin koko leikkauksen aloittaa ihan päin mäntyä, mutta onneksi Hanna tuli muistuttelemaan, sekä neuvomaan ja kertoi hyviä vinkkejä. Lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä, sekä minun että asiakkaan mielestä. Loppupäivä menikin puhelimeen vastaillen, sekä perus avustushommia tehden.

Keskiviikko keskellä viikkoa 5.11

Aamulla luulin että päivä olisi ihan tavallinen, kun kävin kaupassa ostamassa päivän lehdet, mutta sainkin toisen asiakkaani. Hiusten tasaus onnistui paaaljon paremmin kuin eilen ja olen jopa ylpeä itsestäni - en olekkaan ihan niin tohelo kuin luulin :D Myös opettajani kävi studiolla morjestamassa, ja kyselemässä kuulumisia, sekä kartoittamassa mitä olen tehnyt ja oppinut työpaikassani. Päivä oli kaikin puolin oikein mukava.

Torstai 6.11

Sain kolmannen asiakkaani tänään. Leikkasin hänet nopeiten valmiiksi, eli kehittymistä on havaittavissa :D Päivä meni muuten puhelimeen vastaillessa ja autellessa. Sain myös purkaa postista tulleet tuotteet hyllyyn, sekä järjestellä hyllyjä.

Viimeinen päivä Pe 7.11

Eli tänään oli viimeinen päivä työssäoppimisjaksossa, mutta tästä eteenpäin käyn auttelemassa joka perjantai Jouluun asti samassa paikassa (eli minusta ei pääse näin helpolla eroon, kjäh, kjäh). Viimeinen päivä meni ihan hujauksessa; pyyhkin värihuoneen hyllyjä, pesin pyykkiä, vastailin puhelimeen, sekä tein muita perushommia. Iltapäivästä paikan omistaja Aki tuli käymään Kuokkalan pisteellään ja hän sanoi minulle olevan yksi pieni homma. Tämä pieni homma oli värjätä Akille kamparaitoja. Aluksi hieman hirvitti, mutta yllättävän hyvin ne lopulta sujuivat, onneksi hän neuvoi koko ajan mitä minun tuli tehdä. Päivän lopuksi pesin vaalennusraidat hänen hiuksistaan, ja lähdin kotiin. Sain myös mukaani muutamia heidän käytöstään poistuneita tuotteita, esim. lakan ja hiusöljyn ja olin onnellinen :)

Joicon 4-step hoito

Tein ensimmäisellä viikolla Tiialle Joico-sarjan 4-step hoidon, ja ajattelin kertoa siitä. Hoidon alussa hiukset pestään Joicon Chelating Shampoolla, joka poistaa mineraalijäämät, klooria ja muotoilutuote jäämiä. Anna shampoon vaikuttaa 2 min. niin voit käyttäää sitä syväpuhdistavana. Shampoon jälkeen käytä Cuticle Sealeria, joka sulkee hiuksen pintakerroksen. Anna vaikuttaa 5 min. Tämän jälkeen levitä Deep Penetrating Reconstuctor, jonka vaikutus aika on 5 min. Toista ja kolmatta vaihetta voidaan tarvittaessa toistaa muutaman kerran. Viimeiseksi hiuksiin levitetään Intense Hydrator, joka viimeistelee hoidon ja kosteuttaa hiuksen. Vaikutusaika on myös 5 min. jonka jälkeen hiukset huuhdellaan ja pyyhekuivataan.
Hiukset tuntuivat hoidon jälkeen paljon pehmeämmiltä ja elinvoimaisemmilta, vaikka Tiian hiukset olivatkin lähtökohtaisestikin hyvässä kunnossa. 

tiistai 28. lokakuuta 2014

Ensimmäinen työssäoppimisviikko

Ensimmäisistä ensimmäisin työssäoppimispäivä Ma 27.10


Hui kuinka oli jänskää ja samalla tosi kivaa ! Eli olen työssäoppimassa Kuokkalassa Studio AK:ssa. Olen kulkenut paikan ohitse monesti ja kävin tämän asian tiimoilta kysymässä työssäoppimispaikkaa, ja nakki napsahti. Ensimmäisenä päivänä tutustuin paikkaan, työntekijöihin, käytänteisiin sekä tuotteisiin, eli toisinsanoen kaikkeen. Minut otettiin todella hyvin vastaan ja studiossa vallitsi hyvä yhteishenki. 
Koska en pääse vielä leikkaamaan ym, tutustuin tuotteisiin ja pyyhin pölyjä ja järjestelin hyllyjä, sekä pesin tarvikkeita esim. kampoja ja värikuppeja, sekä siveltimiä. Sain myös pestä yhden työntekijän hiukset. Kerkesimme käydä vielä läpi tietikoneelta asiakkaiden varausjärjestelmää. Päivä kului hurjan nopeasti ja odotan huomista innolla !

Toinen päivä Ti 28.10

Tänään oli hiljaisempi päivä kuin eilen, mutta entistä touhukkaampi. Pesin pyykkiä, sekä käytin kuivausrumpua, ja vein puhtaat pyykit paikoilleen. Kävin myös kaupassa asioilla, sekä asensimme työpaikkaohjaajani kanssa toisen tietokoneen kassalle ja kertasimme varaus/kassajärjestelmää. Hän myös näytti minulle ja seurasin vierestä hiusten raidoitusta; värien sekoitusta, raidoittaminen, sävytys, leikkaaminen, sekä föönaaminen. Siivosin myös pesupaikkojen vieressä olevat apupöydät.

Day number 3 Ke 29.10

Päivä kului mukavissa tunnelmissa. Aamu alkoi työpaikkaohjaajani Hannan hiusten pesulla. Työnlomassa sain hyviä ohjeita pesuun ja lopuksi föönasin hiukset kuiviksi. Pesin myös pyykkiä, viikkailin ja laitoin pyyhkeitä paikoilleen, pesin väriainekuppeja, sekä pidin yllä yleistä siisteyttä, kuten lakaisin hiuksia lattialta. Tämän lisäksi Hanna teki minulle aivan ihanan pikakampauksen, joka koostui leteistä, ja kiharasta. Sain lisää motivaatiota alan opiskeluun, ja haluan oppia tekemään yhtä hienoja kampauskia, vaikkakin kyseessä oli "vain" pikakampaus. Päivän aikana seurailin myös leikkauksia ja treenailin mallipäähän vesiputous-lettiä. 

Torstai on toivoa täynnä To 30.10

Aamulla työt kutsuivat poikkeuksellisesti klo.8, sillä olen koko alkuviikon tullut töihin vasta klo.11. Muut työntekijät olivat värimestari koulutuksessa, mutta olin Junior Stylistin apuna mm. vastaamassa puhelimeen. Päivä kului mukavasti kahvia keittäen, hiuksia lakaisten, puhelimeen vastaillen, varauksia vastaanottaen, ja pyykkiä pesten. Lajittelin myös permanentti rullia ja seurasin Junior Stylistin työntekoa, mm. värjäystä, ja miesten ja naisten hiusten leikkausta. Hiusstudion omistaja kävi myös liikkeellä, ja keskustelimme jouluun jatkuvien perjantaisten harjoittelujeni sisällöstä. Hän sanoi, että voisimme ottaa minulle ihan ihkaomia asiakkaita pitkien hiusten tasoitusleikkaukseen kuivana tai vaihtoehtoisesti pesun ja hoitoaineen ja kuivauksen kanssa. Hieman jänskättää, mutta samalla hyvää haastetta elämään tässä vaiheessa :)

Viides työpäivä Pe 31.10

Perjantai oli ihan tavallinen päivä; pesin pyykkiä, vastailin puhelimeen, lakaisin hiuksia, seurailin leikkauksia, pesin värikuppeja, hain postin, vein roskat sekä keitin kahvia. Lajittelin myös ison laatikollisen pinnejä ja tein 4-steps hoidon yhdelle työntekijälle. Haastattelin myös työpaikkaohjaajaani Hannaa.

Työpaikkaohjaajan haastattelu

Studio AK on Aki Korpisen perustama yritys, jolla on toimipisteitä Kuokkalassa, Muuramessa, Kauppakadulla, Jyskässä, sekä Palokalla. Kaikki alkoi vuonna 2000 Asema-aukiolla 76m2 kokoisesta studiosta. Alussa työntekijöitä oli 3, mutta nykyään toiminnan laajentuessa työntekijöitä on yhteensä n. 30, ja kaikki he toimivat vuokratuolilaisina. 
Studio AK tarjoaa monimuotoisesti kampaamopalveluita, ja Kuokkalan toimipisteessä erikoisuutena ovat mm. hiusten pidennykset, kasvivärjäykset, sekä muut ekokampaajan palvelut peruspalvelujen lisäksi. Studio AK.ssa käy asiakkaita paljon, ja se onkin kuin "koko perheen kampaamo", eli asiakkaita käy vauvasta vaariin. Eniten asiakkaina käyvät kuitekin keski-ikäiset naiset. 
Markkinointia tapahtuu lehdissä, facebookissa, instagramissa, asiakkaille tulee uutiskirjeistä sähköpostiin, sekä ulkona on ständi. Kuokkalan Studio AK.n tärkeimmät toimintaperiaatteet ovat hoitaa työt rautaisella ammattitaidolla, kunnianhimoisesti alusta loppuun ja mahdollisimman asiakasystävällisesti. Studiossa työntekijöiden pelisääntöinä on pitää huolta omista töistään ja työvuoroistaan, sekä olla ystävällinen. Kaikki tekevät myös kaikkia hommia tasapuolisesti.
Hannan oma työhistoria alkoi vuonna 2003 valmistuttuaan Viitaniemen ammattiopistosta. Hänen uravalintansa oli ollut varmaa jo 3-vuotiaasta, jolloin hän oli sanonut, että hänestä tulee parturi-kampaaja. Hän on työskennellyt Ahjokeskuksen parturi-kampaamossa, Keljon Prismassa, Salon Maj-Lisissä, High Litessä, Hairlekiinissa, M-roomilla, Staili Hair & makeupissa, ja nyt Studio AK Kuokkalassa hiuskouluttajana. Hän on käynyt erilaisissa koulutuksissa, kuten värimestarikoulutuksissa, sekä nyt uutena ekokampaajaksi. Ajatukset nykyhetkestä ovat ihan hyvät, ja hän epäilee niin myös olevan huomennakin :) Hänen tulevaisuuden haaveena on toimia ekokampaajana. 
Hyvän parturi-kampaajan ominaisuuksina on sosiaalisuus, luovuus, kädentaidot, taito kuunnella, pitkäjänteisyys (varsinkin yrittäjänä), näkemys tekemisestään, sekä usko omaan tekemiseen ja kykyihin. 
Ajankohtaisena tyylinä naisilla Hanna pitää lobia (long bobi), eli pitkä polkka, sekä pehmeät, luonnolliset kontrastit väreissä. Hiukset näyttävät nyt siltä, kuin niitä ei olisi värjätty, ja niissä on syvyyttä. Miehillä muodissa on erilaiset ananakset. Kampauksissa suositaan lettejä, laineita, sekä niskaan koottuja kampauksia. Kampaukset ovat rennon juhlavia, eivätkä liian siloiteltuja. Hanna kuitenkin epäilee, että sileät kampausket ovat kohta taas tulossa muotiin.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Portfolio osa 3.

Haudehoito asiakkaalle (pe.10.10)

Torstaina 9.10 elämäni toiseksi haudehoito-asiakkaakseni tuli iloinen kosmetologiopiskelija Fanni. Hänellä oli hieman olkapäiden yli olevat pitkät hiukset. Hiukset olivat hieman huonohkossa kunnossa, ja hän kertoikin niiden olleen kemiallisten ja mekaanisten käsittelyiden (kuten. blondauksen ja suoristusraudan) takia kuivat ja hauraat. Hän myös kertoi pesevänsä hiuksensa päivittäin, sekä käyttävänsä hoitoainetta. Hiusöljykin oli hänelle tuttu tuote. Tarkastellessani Fannin hiuksen laatua ja päänahkaa huomasin hiuksen latvan todellakin olevan vaurioitunut, sillä latva melkein katkeili käsiini. Tyvestä ja hiuspohjasta hiukset näyttivät kuitenkin todella hyväkuntoisilta ja terveiltä. Fannin hiuksen pinta ja paksuus olivat normaalit, kuten myös hiusten määrä. Valitsin Fannille hoitavan haudehoito aineen, jotta hänen hiuksensa saisivat niistä lisää elinvoimaa, kiiltoa ja pehmeyttä. 
Ensin suojasin Fannin vaatteet kapalla ja niskaliinalla. Tämän jälkeen pesin hiukset syväpuhdistavalla shampoolla. Menimme takaisin kampaajan tuoliin ja tein tavallisen ristipää-osituksen, eli otsalta niskaan ja korvata korvalle. Aloin levittää haudeainetta ristipää jakauksiin, jonka jälkeen otin n. 1cm kokoisia osia pään takaa korkeimmalta kohdalta lähtien alemmas, ja levitin ainetta hiuksen pituuksista tyveen. Kun pään takaosiin oli levitetty ainetta siirryin pään etuosiin ja jatkoin samalla tavalla 1cm osioita pään korkeimmalta kohdata kohti hiusrajaa. Kun koko pää oli käsitelty tein rentouttavia hieronta liikkeitä n. 10-15 min. Asiakas näytti nauttivan tilanteesta ja vaikutti rentoutuvan. Hieronnan jälkeen laitoin hänet 10 min. höyrykoneeseen, jonka lämpötilana oli +45C. Höyrykoneen jälkeen pesin Fannin hiukset ja kuivasin hänen hiuksensa föönaamalla suoriksi. Hiukset tuntuivat heti paljon elinvoimaisimmilta, terveemmiltä, kiiltävämmiltä ja pehmeämmiltä, joten mielestäni hoito onnistui hyvin. Sain myös positiivista palautetta asiakkaalta, eli tehtävä oli suoritettu onnistuneesti. 

                                                   Tässä kuvassa näkyy ristipää-ositus.

              Hiuksia aletaan käsittelemään n. 1cm osioissa. latvasta tyveen ja pään päältä niskahiuksiin.



                                                          ...hieman hieronta liikkeitä...

                                             Hiusrajan suojaus (tässä tapauksessa) niskaliinalla.

                                       Tämän jälkeen asiakas laitetaan höyrykoneeseen 10 min...

                                  ...ja huuhdellaan haudeaine pois (kuvassa emulgointi vaihe)

                                                         Sitten aloitimmekin kuivauksen.

                            Hoito on onnistunut toivotusti ja  hiukset ovat ihanan kiiltävät ja elinvoimaiset ! :)