1. Ihon ja hiuksen rakenne, hiuksen kasvuvaiheet (pe 24.9)
Hiuksen synty ja kasvu
Hiuskarva syntyy ja kasvaa karvatupessa, joka kulkee ihon kahden ylimmän kerroksen (dermiksen ja epidermiksen) läpi ihon pinnalle. Karvatuppi on n. 3-5mm pitkä, kalvoista muodostunut pussukka, jonka seinämät ovat muodostuneet side- ja epiteelikudoksesta. Hius syntyy karvatupen pohjaosassa, hiusnystyssä, jatkuvan solujakautumisen seurauksena. Hiuksen pyöreät ja pehmeät alkusolut muodostuvat hiusnystyn pinnalla hiusjuuressa. Hiusnysty muodostaa koko ajan uutta solukkoa, joka työntää jakaantuvaa solukkoa ylöspäin hiussipuliin. Solut litistyvät, menettävät tumansa ja muuttuvat pitkulaisiksi, ja karva alkaa muodostumaan hiussipulissa. Riippuen siitä, missä kohdassa hiusnystyä solu on syntynyt, sen mukaan se muuttuu pitkulaiseksi, kovaksi kuitusoluksi tai levymäiseksi pintasoluksi, jota kutsutaan sarveistumiseksi eli keratinisoitumiseksi.
Hiuksen rakenne ja rakenteen osien merkitys
Hiuksen ihonalainen rakenne
Hius on muodostunut keratiinista, eli kuolleista, kovettuneista soluista. Hiuksen elävä osa, mistä hiukset kasvavat, sijaitsee ihon alla karvatupessa. Karvatupen pohjaosasta eli hiusnystystä hius syntyy jatkuvan solujen jakautumisen takia. Näihin kudoksiin on myös talirauhanen ja karvankohottajalihas liittyneet. Hiusnystyn yläosassa sijaitsee melanosyytit, joista hiuksen väriaine, eli melaniini muodostuu. Hiusnystyn sisällä taas on hiussuonisto, joka kuljettaa hapekasta ja ravinteikasta verta soluille, eli antaa hiukselle ravintoa kasvuun. Pehmeät ja hauraat Huxleyn ja Henlen kalvot ympäröivät hiusnystyä, jotka suojaavat hiuksen ihonalaista hiusjuurta.
Hiuksen ihonpäällinen rakenne
Hiuksen ihonpäälliset kerrokset koostuvat kolmesta osasta: suomu-eli pintakerroksesta, kuitukerroksesta, sekä ydinkerroksesta. Suomukerros koostuu levymäisistä, hiusta kiertävistä, rosoisista, sekä päällekkäisistä keratiinikuiduista, jotka muodostavat hiuksen pinnan päällekkäin limittyessään. Hiuksessa on yleensä n. 6-10 suomukerrosta hiuksen paksuuden mukaan, sillä mitä enemmän suomukerroksia hiuksessa on, sitä paksumpi se on. Esimerkiksi hiuksen kiilto riippuu juuri keratiinilevyjen tiiviydestä.
Kuitukerroksessa olevat keratiinisolut ovat muodoltaan putkimaisia kuitusoluja, joita solujen väliaine pitää yhdessä. Kuitusolut koostuvat suuresta joukosta makrosäikeitä, joista jokainen muodostuu itsensä ympärille kierittyneistä mikrosäikeistä. Mikrosäikeet taas koostuvat alkusäikeistä, eli protosäikeistä. Yksi protosäie koostuu kolmesta spiraalimaisesta molekyyliketjusta, jotka ovat muotoutuneet atomeista.
Kuitukerroksen sisällä keskellä sijaitsee hiuksen ydinkerros, joka muodostuu tyhjistä onteloista. Tämän kerroksen merkitystä ei vielä tunneta kovin hyvin, mutta on tutkittu, että joissain hiuksissa se voi puuttua kokonaan tai se voi olla koko hiusvarren mitassa tai katkonaisesti. Ydinkerroksella ei ole merkitystä kuitenkaan parturikampaajan työssä.
Hiuksen ihonalaiset osat ovat siis
-Karvatuppi
-Henlen ja Huxleyn kerrokset
-Hius
-Talirauhanen
-Karvankohottajalihas
-Vastamuodostuneet solut hiussipulissa (bulbi)
-Hiusnysty (papilla)
-Hiuksen verisuonet
Hiuksen ihonpäälliset osat ovat taasen
-Suomu- eli pintakerros (kutikula)
-Kuitukerros (kortex) (sis. kuitukerroksen solun, makrosäikeet, mikrosäikeet ja protosäikeet)
-Ydinkerros (medulla)
Hiuksen rakennusaineet lyhyesti
Hiuksen rakennusaine on siis keratiinia eli sarveistuneista soluista muodostunutta kuitumasita ainetta. Keratiini sisältää proteiinia, rikkipitoista aminohappoa (kysteiiniä), rasva-aineita, pigmenttihiukkasia (melaniinia), suoloja ja mineraaleja. Solujen väliaineena toimiva hyaliini pitää keratiinisolut kiinni toisissaan ja sitoo hiuksiin vettä. Hiuksen alkuaineita ovat vety, hiili, happi, rikki ja typpi.
Hiuksen kasvuvaiheet
Hiuksen kasvussa on kolme vaihetta: hiuksen syntyminen ja kasvaminen, kasvun lopettaminen ja irtoaminen.
Hiuksen syntymävaihetta kutsutaan
kasvuvaiheeksi (angeenivaihe). Tällöin hiukset syntyvät solun jakautumisen seuraamuksena ja työntävät keratinisoituvia soluja karvatupista ylöspäin. Hiukset kasvavat n. 1cm kuukaudessa. Kasvuvaihe kestää yleensä 2-6 vuotta, mutta se lyhenee ihmisen ikääntyessä. Noin 85-90 % hiuksista on kasvuvaiheessa.
Hiuksen kasvun lopettamisvaihetta kutustaan
siirtymävaiheeksi, välivaiheeksi tai ylimenovaiheeksi (katageenivaihe). Tämä kestää yleensä noin 2 viikkoa, jolloin hiuksen kasvu loppuu solujen jakautumisen loppumisen takia. Tällöin hiuksen karvatuppi supistuu, ja hius irroittautuu sille tärkeistä ravinnonlähteistä ja verisuonista. Hius ei kuitenkaan vielä irtoa hiuspohjasta ilman kovaa rasitusta. Siirtymävaihe kestää n. 1-3 viikkoa. ja n. 1% hiuksista kuuluu tähän vaiheeseen.
Hiuksen irtoaminen on sen viimeinen vaihe, ja tätä kutsutaan
lepovaiheeksi (telogeenivaihe). Tällöin hius irtoaa hiuspohjasta, ja lepovaiheen loppupuolella hiusnystystä alkaa kehittymään taas uusi hius ja hiuksen kasvuvaiheet alkavat alusta. Normaalisti hiuksia irtoaa noin 50-100 kpl päivässä, mutta suurempaa hiustenlähtöä voi esiintyä esim. erilaisten sairauksien, stressin, lääkityksen tai raskauden takia. Hiusten lepovaihe kestää yleensä 2-4 kuukautta, ja yhtäaikaisesti n. 10-15% hiuksista on tässä vaiheessa.
Hiuksen rakenteelliset ja laadulliset ominaisuudet
Hiuksen rakenteelliset ominaisuudet
Hiuksen rakenteelliset ominaisuudet ovat joustavuus, taipuisuus, venyvyys, kohoaminen, paksuus, kiilto ja sähköisyys. Nämä ominaisuudet ovat riippuvaisia toisistaan, mutta ne myös voimistuvat tai heikkenevät erilaisten tuotteiden ja käsittelyjen takia. Joustavuus ja venyvyys ovat hiuksen rakenteellisia ominaisuuksia. Hyväkuntoinen ja käsittelemätön hius voi venyä jopa 10-30 prosenttia, mutta pystyy silti palautumaan entiseen muotoonsa spiraalimaisen rakenteensa takia. Vaurioitunut hius menettää joustavuuttaan ja veltostuu, eikä palaudu venyttämisestä. Taipuisuus ja myös kihartuvuus ovat yksilöllisiä ominaisuuksia hiuksessa. Taipuvampi hius näyttää kuohkeammalta, kuin taipumaton hius, joka vain soljuu toistensa lomassa. Hiusten kohoutuminen riippuu hiuksen paksuudesta, joustavuudesta ja tuuheudesta. Hiuksen paksuus on mitattavissa esim. hiusvahvuusmittarilla. Keskivahvuisen hiuksen läpimitta on 0,04-0,06mm. Hiuksen paksuudesta pystyy arvioimaan myös sen kuntoa, sillä kemiallisesti paljon käsitelty hius on läpimitaltaan ohuempi. Hiusten kiiltoon vaikuttaa sen suomukerroksen kiinteys, sillä huonokuntoisen ja kuivan hiuksen suomukerros on avonainen ja rosoinen, jolloin valon säteet eivät heijastu sen pinnasta tasaisesti. Sähköisyys on myös hiuksen ominaisuus ja hiuksen pinta on sähköiseltä varaukseltaan aina negatiivinen. Se vetää puoleensa vastakkaista, eli positiivista varausta olevia hiukkasia, kuten roskia ja likaa. Puhtaat ja kuivat hiukset ovat usein sähköiset ja "leijuvat" ja ne ovat vaikeasti muotoiltavat. Mitä huonokuntoisemmat hiukset ovat, sitä enemmän niissä on negatiivista varausta.
Hiuksen laadulliset ominaisuukset
Hiuksen laadulliset ominaisuukset ovat läpimitta (ohut,paksu), pintarakenne (liukas,karhea), hiusrungon muoto (taipuisa, kihartuva, suora), hiusmassan määrä (runsas, vähäinen) ja hiusten pituus (lyhyt, puolipitkä, pitkä).
Läpimitaltaan ohut yksittäinen hius tarvitsee tukea ja runsautta, kun taas paksu hius kohoaa tyviosastaan voimakkaasti ja kampauksesta tulee helposti liian kohoava. Ohuille hiuksille suositellaan kampauksissa erilaisia ohennustekniikoita, joilla saadaan hiusmassasta kohoava.
Pintarakenteeltaan liukas hius on pinnaltaan sileä ja karkea hius on pinnaltaan karheampi. Liukkaan hiuksen suomukerros on sulkeutunut ja se on tiivis, ja tämän takia liukkaiden hiuksien kampaukseen tarvitaan kitkaa, jota saadaan erilaisilla muotoilutuotteilla aikaiseksi. Karhean hiuksen suomut ovat enemmän auki, ja se näyttää usein pörröiseltä. Silikoniyhdisteitä sisältävät hiustuotteet siloittavat karhean hiuksen pintaa. Karhealle hiukselle vältetään veitsileikkauksta ja liiallista ohennusta, koska se saattaa saada hiuksen näyttämään entistä pörröisemmältä ja huonokuntoisemmalta.
Taipuisa ja kihartuva hiuksen runko on parturikampaajalle helppo käsitellä esim. ohentamalla, jos asiakas haluaa taipuisuutta ja kuohkeutta kampaukseensa. Kiharille hiuksille on kehitelty suoristavia tuotteita, jotka estävät kosteuden imeytymistä hiukseen, ja tekevät sen pinnan liukkaaksi. Suora hius laskeutuu tasaisesti taipumatta ja on omiaan passiivisen pintarakenteen leikkaus- ja kampauslinjoille. Pointcut-tekniikka, vuoleminen ja veitsileikkaus sopivat suoralle hiukselle hyvin. Suora hius myös heijastaa hyvin valoa pinnastaan, eli hiukset näyttävät usein kiiltäviltä ja terveiltä.
Runsaalle hiusmassalle sopivat useat kampaus- ja leikkausmallit. Hiusmallin nopea uloskasvaminen vaikuttaa paksuissa hiuksissa nopeasti malliin, helppohoitoisuuteen ja hiusmassan kokoon. Runsashiuksisella asiakkaalla saattaa olla ongelmia hiuspohjan kanssa, sillä "ilmanvaihto" ei kulje paksujen hiusten lomassa. Hiusmassaltaan vähäiset hiukset voivat olla ongelmalliset varsinkin silloin, kun ne kasvavat harvassa, sillä ne rasvoittuvat tavallista nopeammin, ja kampaukset litistyvät nopeasti. Myös hiuspohja voi tulla näkyviin helposti varsinkin pyörteiden kohdalla. Ohuiden hiusten leikkaukset tulee suunnitella huolellisesti ja kannattaa suosia kampaustuotteita, jotka muodostavat kalvon huksen pintaan, mikä saa hiukset tuntumaan ilmavimmilta.
Pituus ei varsinaisesti ole hiusten laadullinen ominaisuus, mutta sillä on merkitystä kampauksien, leikkauksien ja hoitomenetelmien valitsemiseen. Hiuksen pituus voidaan määritellä siten, että lyhyet hiukset yltävät korkeintaan leuan linjaan, puolipitkät leuanlinjalta olkapäille ja pitkät hiukset olkapäiltä alemmas.
Hiuksen erot "eri rotujen" välillä
Hiuksen ominaisuuksiin vaikuttavat sen rakenteelliset erot, jonka takia hiuslaatu vaihtelee suuresti "erirotuisilla" ihmisillä. Hiusten määrä, muoto, kasvunopeus, koko ja laatu vaihtelevat yksilöittäin, mutta yleisesti määriteltäviä hiusten eroavaisuuksia on lokeroitu kolmeen etniseen ryhmään: valkoiseen, keltaiseen ja mustaan. Tämä jaottelu on tehty yleistäen maanosien asutuksen, ihon ja hiusten ominaisuuksien mukaan.
Valkoiseen, kaukasialaiseen rotuun kuuluvat eurooppalaiset valkoihoiset ihmiset. Hiuslaatu vaihtelee tässä rodussa eniten, esim. Suomalaisten ja muiden skandinaavien hiukset ovat selvästi ohuemmat, väriltään vaaleammat ja herkemmät käsittelylle kuin esim. etelä- ja keskieurooppalaisten ihmisten hiukset. Suorassa kaukasialaisessa hiuksessa on yleensä 6-8 kerrosta pintakerroksessa. Hiukset vaihtelevat kiharan, laineikkaan ja suoran välillä, ja väri voi olla vaaleasta mustaan. Hiuksen läpimitta vaihtelee pyöreästä ovaaliin ja pigmenttien koko voi olla pienistä keskikokoisiin. Pigmenttijyväset ovat jakautuneet tasaisesti kuitukerrokseen. Hiusten tiheys vaihtelee 80 000-150 00 välillä.
Keltaiseen, mongoloidiseen rotuun kuuluvat kiinalaiset, japanilaiset, intiaanit ja eskimot. Hiuslaatu on suora, paksu, musta ja vastustuskykyinen. Hiuksen läpileikkauksen muoto on aina pyöreä ja pintakerros on huomattavan paksu ja sen ydin suuri. Hiuksen pigmentit ovat suuria, ja ne ovat kokoutuneet hajanaisesti ryhmiin kuitukerroksessa. Hiusten tiheys on aasialaisilla yleensä harvempi kuin keksimääräisesti eurooppalaisella, noin 90 000 karvatuppea ja hyvin harvoin yli 120 000. Hiustenkasvu on kuitenkin näistä kolmesta rodusta nopein.
Mustaan, negroidiseen rotun kuuluvat musta-ja tummaihoiset ihmiset. Negroidinen hiuslaatu on ohuempaa, kuin mongoloidinen, ja se on tiukasti kierteinen ja spiraalimaisen kihara. Läpileikkauksessa hius on ellipsimäisen muotoinen ja jopa nauhamaisen litteä. Hiuksen paksuus vaihtelee paljon, mikä johtuu sen muodosta. Kiharan hiuksen pintakerroksen paksuus vaihtelee halkaisijansa leveällä akselilla 6-8 kerroksesta kapeamman akselin 1-2 kerrokseen. Tämän takia tälläinen hius murtuu ja vaurioituu helpoiten ja sen vetolujuus on heikompi, kuin esim. kaukaisialaisella hiuksella. Hiuksien väri vaihtelee ruskeasta mustaan, koska sen väripigmentit ovat kasautuneet erikokoisiin ja -muotoisiin ryhmiin. Hiusten tiehys on samankaltainen tai jopa harvempi, kuin eurooppalaisella hiustyypillä. Negroidisen hiuksen kasvunopeus on myös hitain näistä kolmesta rodusta. Hius on hyvin kuiva, ja sen suomukerros huokoistuu helposti. Se on myös haurasrakenteinen ja halkeileva, minkä takia se ei oikein kestä kemiallista käsittelyä tai mekaanista rasitusta.
Ihon tehtävät ja rakenne
Ihon tärkein tehtävä on suojata kehoa, sillä se toimii esteenä, säätelee elintoimintoja ja eritystä, tuottaa ja erittää hikeä ja talia, korjaa vaurioita, vastaanottaa, aistii ja välittää tietoa. Terveen ihon eri kerrokset ovat kehittyneet toimimaan erilaisia fysikaalisia ja kemiallisia rasitteita vastaan, kuten kuumuutta, kylmyyttä, kosteutta, UV-säteilyä, mikrobeja, naarmuja, kolhuja ja haavoja. Ihon pinnan pH on 4,5-5,5. Ihon happamuus syntyy talin rasvahapoista, hiestä ja ihosolujen eritteistä. Iho on ihmisen suurin elin, sillä sen pinta-ala on n. 1,5-2 m2, ja se painaa n. 5% henkilön kokonaispainosta. Ihon paksuus kehon eri alueilla on 1-4mm. Silmäluomien iho on ohuinta ja samalla herkkää, kun taas jalkapohjien iho on paksuinta. Iholla on karvoitusta, kynsiä, tali- ja hikirauhasia. Vanhetessaan ihon solujen uusiutuminen, sekä talin ja hien eritys hidastuvat, puolustuskyky heikkenee, ja lämmönsäätely ja tuntoaistimukset häiriintyvät ja koko ihon rakenne muuttuu.
Iho koostuu kolmesta eri kerroksesta: epidermiksestä, dermiksestä ja subkutiksesta.
Epidermis (orvaskesi) on 0,05-0,2mm paksuinen ihon päällimmäinen kerros. Se koostuu kerrostuneesta epiteelikudoksesta, eikä sisällä lainkaan imu- tai verisuonia. Epidermis uusiutuu jatkuvasti sen alimman kerroksen, tyvisolukerroksen, solujen noustua pintaan, jolloin se hilseilee pois n. 3-4 viikon aikana. Epidermis jakaantuu edelleen neljään eri osaan: Sarveis-, jyväs-, oka- ja tyvisolukerrokseen.
-Sarveissolukerros (marraskesi) on epidermiksen päällimmäinen kerros. Se on sarveistunutta kudosta, joka koostuu kuolleista, keratinisoituneista sarveissoluista.
-Jyvässolukerroksen soluissa valmistuu keratohyaliinijyväsiä, jotka muuttuvat keratiiniksi. Solut muuttuvat litteäksi ja niiden tuma häviää ja solu sarveistuu marrasketeen.
-Okasolukerroksen keratinosyytit ovat okasoluja, joiden välillä on paljon solujen toisiisna liittäviä, okamaisia desmosomeja. Tässä kerroksessa sijaitsee Lagerhansin soluja, jotka osallistuvat elimistömme puolustusjärjestelmään.
-Tyvisolukerros on epidermiksen alin kerros, joka koostuu jakaantuvista, tumallisista tyvisoluista. Solun toinen osa nousee ylöspäin okasolukerrokseen muuttuen epäsäännölliseksi soluksi. Tämän kerroksen merkelin solut välittävät tuntoaistimuksia, ja melanosyyttisolut valmistavat pigenttiä.
Dermis (verinahka) on 0,5-2mm paksua sidekudosta, joka koostuu kollageenista ja elastaanista. Kollageeni on venyvää proteiinia, mikä toimii ihon rakennenaineena ja antaa iholle mekaanista tukea. Elastaani on myös proteiini, ja se antaa iholle sen joustavuuden. Dermiksessä sijaitsee runsaasti veri- ja imusuonia sekä hermoja. Iho saa ravintoaineensa dermiksen verisuoniston kautta. Dermiksessä sijaitsee myös karvan juuriosa, talirauhanen ja hikirauhanen. Dermiksen tärkeimmät tehtävät ovat siis toimia ihon vesivarastona ja antaa mekaanista suojaa.
Subkutis on ihonalainen rasvakudos, ja sen paksuus riippuu ihmisen rasvakudoksesta. Sen tehtävänä on pehmentää iskuja, ja se toimii myös rasvavarastona ja lämpöeristeenä. Subkutis liittää ihon pintakerrokset sen alla oleviin kudoksiin, sekä lihaksiin, rustoihin ja luihin. Hermokimput ja isot verisuonet haarautuvat subkutiksesta dermiksen hienompiin verisuoniin.
Ihossa on myös kahdenlaisia hikirauhasia, pieniä (ekkriinisiä) ja suuria (apokriinisiä), sekä talirauhasia, ja karvankohottajalihaksia.
Pohdintaa hiuspohjan ihon hilseilystä: sen synty ja sitä aiheuttavat hiuspohjan ongelmat
Kaikilla ihmisillä esiintyy hilseilyä jossai vaiheessa elämää, koska iho uusiutuu jatkuvasti ja vanha ihosolukko irtoaa hilseilynä. Joskus hilseilyn syynä voi olla myös muita tekijöitä, kuten sairauksia ja muita hiuspohjan ongemia.
Kiihtynyt solujen tuotanto, eli hilseily, on hiuspohjan epätasapainotila, joka näkyy ihon pinnalla kuolleena pinasolukon kasaantumana, eli hilseenä. Hilseongelmaisen hiuspohjan iho uusiutuu huomattavasti nopeammin, noin 20 päivässä, verrattuna tavalliseen ihoon. Aina ei pysty selvittämään hilseilyn syytä, sillä siihen vaikuttavat niin monet eri tekijät esim. hormonitoiminta, ravitsemus, säävaihtelut ja jopa väärä kotihoito, kuten hiuspohjan liian usein toistuva pesu tai kuivattava pesutuote. On kuitenkin tutkittu, että hiuspohjan normaaliin mikrobistoon kuuluvan Pityrosporum ovale-hiivasienen määrä lisääntyy merkittävävsti hilseilevässä hiuspohjassa. Kun määritellään hilseongelmaa, tulee huomioida millaista hilse on ja onko hiuspohja kuiva, rasvainen, ärtynyt tai herkkä, sillä hilseily liittyy usein lisääntyneeseen hiuspohjan talin eritykseen eli rasvoittumiseen.
Rasvaisen hiuspohjan hiukset ovat öljymäiset ja rasvaisen tuntuiset sormissa. Rasvainen hilse on kellertävää ja paksua ja se takertuu hiuspohjaan ja hiuksiin. Rasvainen hiuspohja on myös punoittava ja kutiava ja siinä voi olla finnejä. Talin, hien, bakteerien ja muiden likojen takia hiuspohjaan voi tulla tulehdustila, jossa bakteerien ja sienien kasvu on lisääntynyt. Hilseily voi olla ihon suojautumiskeino ärsytystä vastaan, jolloin se alkaa lisäämään solutuotantoa ja aktivoi talirauhasten toimintaa.
Kuiva hiuspohja hilseilee myös. Sitä voi aiheuttaa sääilmiöt, kuten ilmankosteuden vähäisyys talvella. Kuiva hilse irtoaa hiuspohjasta helposti pieninä hiukkasina. Hiuspohja voi olla kiristävän tuntuinen, sillä sen talintuotanto on vähentynyt ja epidermiksen kosteuspitoisuus on pienentynyt.
Herkkä hiuspohjan iho voi ärsyyntyessään oireilla hilseilemällä ja on yleensä kuiva. Tällöin hiuspohja kutisee, punoittaa ja kiristää ja siinä voi olla jopa rakkuloita. Herkkä hiuspohja reagoi helposti ilmankosteudellisiin muutoksiin, kemiallisiin- ja voimakkaisiin mekaanisiin käsittelyihin, sekä sopimattomiin tuotteisiin. Oireet voivat johtua allergioista tai olla seurausta herkän ihon puolustusmekanismeista.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)