torstai 15. tammikuuta 2015

Arvioitava työ; Gratuated Bob by Stacey Broughton

Leikkasimme pitkään mallipäähämme itsenäisesti Stacey Broughtonin Gratuated Bob- mallisen leikkauksen. Katsoimme ensin videon maanantaina, ja sitte leikkauspäivänä uudestaan, jonka jälkeen saimme vielä tulostetut, kuvalliset ohjeet. Leikkaus suoritettiin itsenäisesti, ja meidät arvottiin pareihin, jotka arvioimme toistemme työt, ja annoimme toisillemme palautetta. Parikseni tuli Anja,  ja arpaonni antoi minun aloittaa leikkauksella.


                                                    Tälläinen leikkauksesta pitäisi tulla:



Lähtötilanne:



Ensin kastelin mallipään hoitoaine vedessä



Tämän jälkeen tein hevosenkenkä-osituksen päälaelle




Tämän jälkeen käänsin mallipäätä eteenpäin, ja otin n. 1cm kokoisen mittaosion hevosenkengän takaosasta  niskaan asti kohtisuoraan.



..Ja leikkasin mittapituuden. (pariinkin kertaan, kunnes mitta miellytti) Sormet osoittivat alaspäin, ja muodostivat lyhenevän mitan alaspäin.



Mittapituus on valmis



Tämän jälkeen aloin leikata niskasta hiuksia säteittäin niskan korkeimmalta kohdalta lähtien.



Ja saman toistin toiselle puolelle, jotta porrastus syntyi



Etenin hiuksissa eteenpäin, samassa kulmassa




Tarkastin, että molemmat puolet ovat symmetriset



Tässä kuvassa alaosan porrastus on leikattu



Sitten kuivasin leikatut hiukset



..Sekä leikkasin vapalla kädellä taakse kolmion muodon, sekä hajakarvoja pois



Tämän jälkeen otin päälaen hiukset alas, ja leikkasin nekin leukalinjaa myötäileväksi osioissa. Takaosan leikkasin vapaalla kädellä myötäilemään porrastusta.



Lopuksi kuivasin kaikki hiukset ja käytin muotoilu rautaa





Leikkaus on kaunis, ja suht' helpolla saa näyttävän kampauksen. Itse olen ihan tyytyväinen leikkaukseen. Viimeistelin sen pöyheämmäksi, kuin mallikuvassa, mikä toi leikkauksesta hieman "pottamaisen" näköisen. Olisin voinut viimeistellä takaosan, esim. pointata enemmän, jotta se menisi sulavammin porrastuksen kanssa. Takaosa on myös lyhyempi kuin mallikuvassa, koska innostuin sitä leikaamaan liikaa mittapituutta ottaessani. Takaosan kolmiokin on suurempi kuin mallikuvassa, mutta tästä on hyvä jatkaa ! 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Väriopin tehtäviä

Tehtäviä:


1. Mitä on valo?

- Valo on sähkömagneettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa. Valo on aaltoliikkeenä etenevää sähkömagneettista säteilyä, jota ilman emme näkisi värejä, tai mitään muutakaan.  Aurinkokuntamme valo on alunperin lähtöisin auringosta.

2.Määrittele spektri

- Spektri on valon aallonpituusalueen silmillä nähtävissä oleva värijakauma. Spektri kattaa koko värikirjon. Tunnetuin esimerkki on sateenkaaren värit.

3. Miten näköaistimus syntyy?

-Näköaistimus on näköelinten kykyä tulkita eri aallonpituuksia ja aistia ne. Ensin valonsäteet tulevat silmään mustuaisen kautta. Sarveiskalvo ja linssi taittavat valoa, ja säteet kulkevat lasiaisen läpi. Verkkokalvolle päästessään säteet muodostavat väärinpäin olevan kuvan. Verkkokalvon aistinsolut reagoivat ja välittävät kuvan sähköimpulsseina näköhermon kautta aivojen kuorikerroksen näköalueelle. Näköaistimus syntyy aivojen näköalueella, jossa aivot kääntävät kuvan oikeinpäin ja tulkitsevat sen.

4. Värisokeus 

- Värisokeus on poikkeavuutta värinäössä. Tavallisesti se on puna-, viher- ja viherpunaheikkouksia näkemisessä. Värisokeudessa värien näkeminen on häiriintynyt tai puuttuu kokonaan. Normaalin silmän verkkokalvossa on kolme erilaista tappisolua, jotka reagoivat eriväriseen valoon; punaiseen, vihreään ja siniseen. Ne mahsollistavat kaikkien eri värien ja niiden sävyjen erottamisen. Synnynnäisessä värisokeudessa yksi tai useampi tappityyppi toimii puutteellisesti, mikä vaikeuttaa värien näkemistä ja erottamista.

5. Seppo Rihlaman Värioppi-kirjassa esitellään erilaisia valon etenemisvaihtoehtoja. Mikä yhteys näillä on eri värien kokemiseen? Havainnollista värittämällä miten valonsäteiden kulku vaikuttaa värin (punainen, purppura, oranssi, musta, valkoinen) näkemiseen.




6. Valonsäteiden kohdatessa erilaisia pintoja ne heijastuvat eri tavoin, pohdi kuvin millaisia aistimuksia ne antavat erilaisten kampausten pinnoilla, esim. sileässä ja rosoisessa kampauksen pinnassa.

 Sileä pinta


Kuvassa naisella on sileä nutturakampaus. Pinnan ollessa sileä, se heijastaa valoa hyvin ja näyttää silmään kiiltävältä, sekä värit kirkkailta.

Kuva: http://juhlakampaukset.blogspot.fi/2013/07/sileaa-ja-kiiltavaa-nutturan-muodossa.html

Rosoinen pinta

Kuvassa naisella on rosoisesti laitetut hiukset (kiharrettu). Rosoisesta pinnasta valo taittuu epätaisaisesti ja vähemmän, jolloin hius ei näytä kiiltävältä, ja sen värit eivät kovin kirkkailta.

Kuva: http://www.indiedays.com/item/toimitus/juhlakauden-helpot-kampaukset


7. Määrittele käsitteet hiusväreissä, tee pieni selvitys ja etsi kuvia hiuksista esim:


*kylmät värit:
-värisävyjä, jotka yhdistetään kokemusperäisesti yleensä kylmiin, kuten siniseen/sinivihreään vivahtavat sävyt. Kylmiä värejä pidetään yleensä rauhoittavina.




*lämpimät värit
-värisävyjä, jotka yhdistetään kokemusperäisesti yleensä lämpimiin, kuten punaiseen/oranssiin vivahtavat sävyt. Lämpimiä värejä pidetään yleensä kiihottavina.



*pastellivärit
-värisävyjä, jotka ovat haaleita, kuten haalea vaaleanpunainen, haalea vaaleansininen tai haalean vaalea vihreä.



*murretut värit
-värejä, joita on saatu aikaan, kun väriin on sekoitettu sen vastaväriä tai mustaa.



*neutraalit värit
-harmaa, musta ja valkoinen, eli harmaasävyt






Tehtävä 7:n kuvien lähteet:

https://www.google.fi/search?q=kylm%C3%A4+blondi&espv=2&biw=1366&bih=643&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=ccayVNP2I6ioygP5h4GACQ&ved=0CAYQ_AUoAQ#tbm=isch&q=kylm%C3%A4t+hiuss%C3%A4vyt&imgdii=_&imgrc=mxHA8o-wRMeRlM%253A%3BoLJO0h76wCcxvM%3Bhttp%253A%252F%252Fstatic.iltalehti.fi%252Fhiukset%252Fhiuskyliehh050614_ht.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fjenniinaasir.blogspot.com%252F%3B739%3B1024

https://www.google.fi/search?q=kupari+hiusv%C3%A4ri&espv=2&biw=1366&bih=643&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=IMeyVO_qIcHTygO0sYGIBA&ved=0CAYQ_AUoAQ#imgdii=_&imgrc=YHvpoZjhPhkuIM%253A%3B0_nJNH5O0hi3mM%3Bhttp%253A%252F%252F2.bp.blogspot.com%252F-dYNF7ApF61Q%252FUT4IiLqhbuI%252FAAAAAAAAAwY%252F8tXDR4GANwk%252Fs400%252Femma.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Flarashb.blogspot.com%252F2013%252F03%252Fpenni-hiuksiisi-beibe.html%3B267%3B400

https://www.google.fi/search?q=pastelli+hiusv%C3%A4ri&espv=2&biw=1366&bih=643&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=wceyVKCEMcTMygPqwYLICA&ved=0CAYQ_AUoAQ#imgdii=_&imgrc=zkIiu_Pis92txM%253A%3B0J9gk0F8ZR2VbM%3Bhttp%253A%252F%252Fdata.whicdn.com%252Fimages%252F33027479%252Fpastel-pink_large.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fpastelhair.blogspot.com%252F2013_02_01_archive.html%3B500%3B633

https://www.google.fi/search?q=murretut+v%C3%A4rit+hiuksissa&espv=2&biw=1366&bih=643&tbm=isch&imgil=LneYX7wUQwNIPM%253A%253BoLJO0h76wCcxvM%253Bhttp%25253A%25252F%25252Fjenniinaasir.blogspot.com%25252F&source=iu&pf=m&fir=LneYX7wUQwNIPM%253A%252CoLJO0h76wCcxvM%252C_&usg=__dJviD7bV6P69F0kHUds-U5yiQ7g%3D&dpr=1&ved=0CDkQyjc&ei=MMiyVLusBOjeywPdu4C4CA#imgdii=lFIqqqVnQzVZqM%3A%3BcFK1v97Hj1eVfM%3BlFIqqqVnQzVZqM%3A&imgrc=lFIqqqVnQzVZqM%253A%3Bv8fWSPrmk44B5M%3Bhttp%253A%252F%252Fim.mtv.fi%252Fimage%252F1649140%252Flandscape16_9%252F555%252F313%252F9074341b6176467bebabfd0eb32b554e%252FKh%252F1410969.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.mtv.fi%252Flifestyle%252Ftyyli%252Fartikkeli%252Ftiedatko-mika-vari-sopii-sinulle-parhaiten-ota-selvaa%252F3304284%3B555%3B313

https://www.google.fi/search?q=mustat+hiukset&espv=2&biw=1366&bih=643&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=9siyVK7aHISuygPvkoL4AQ&ved=0CAYQ_AUoAQ#imgdii=_&imgrc=_1BOMqdcADQXCM%253A%3BWhwPYadAAGXzWM%3Bhttp%253A%252F%252F3.bp.blogspot.com%252F-SMahv3KcTAo%252FUN8lVLI-CAI%252FAAAAAAAAAOs%252Fm6q8EPd1nAI%252Fs1600%252FKatyPerry_Feb2011_Grammy_JasonMerritt.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fkiittimulleriitti.blogspot.com%252F2012%252F12%252Fhiar-stylemun-paiva.html%3B1265%3B1600

Värien viemää

Väritehtävä


Värit inhimillisissä toiminnoissa

Tunneperäisesti ja objektiivisesti

Punainen: Tunneperäisesti yhdistetään rakkauteen, syntiin ja rikokseen. Objektiivisesti tuleen, vereen, kielto-liikennemerkkeihin.

Oranssi:  Hehku. Appelsiinit, liekki, auringon lasku.

Keltainen: Iloisuus, energisyys. Aurinko, kukat.

Vihreä:  Vahingollisuus. Metsä, kasvit.

Sininen: Avaruus. Taivas.

Violetti: Mystiikka, tiedostamattomuus. Kukat, ametisti-jalokivi.

Musta: Murhe, salaperäisyys

Valkea: Puhtaus. Lumi, valkea kyyhkynen.


Eri värien luonne

Punainen: Toiminnallisuus, energia.

Oranssi: Kunnianhimo, rauhattomuus, voima ja kestävyys.

Keltainen:Iloisuus

Vihreä: Luovuus, rauha, rentous

Sininen: Rauhallisuus, levollisuus.

Violetti: Voima, tasapaino, 

Musta: Valta, voima.

Valkea:Vaatimattomuus, puhdistautuminen.

Värien symbolisuus

Punainen: Intohimo, rakkaus ja romantiikka.

Oranssi: Hyväntuulisuus, vieraanvaraisuus ja lämpö.

Keltainen:

Vihreä: Puhdistautuminen, viattomuus

Sininen: Viisaus, älykkyys, tieteellisyyttä.

Violetti: Arvokkuus

Musta: Suru, kuolema.

Valkea: Puhtaus, viattomuus.

Omakohtaiset kokemukset väreistä

Mitä värit merkitsee minulle

Pienenä lempivärini oli keltainen. Liekkö teletappien Laalaalla osuutta asiaan.. Nykyään keltainen on ihan ok väri, ja se sopii todella hyvin mustan kanssa esim. sisustukseen ja vaatteisiin. Oranssi on mielestäni ihan ok väri, mutta ei mikään lemppari. Mieleen tulee auringonlasku ja tuli. Haluaisin kuitenkin ehkä hieman kupariin vivahtavat hiukset. Punainen ei ole koskaan ollut mikään lemppari väri. Vaalenapunaisesta pidän paljon, sekä punertavanoranssista, mutta itse oranssi ei sykähdytä. Violetti kuuluu samaan sarjaan, ei mikään lemppari. Saa minut mielestäni näyttämään aneemiselta. Sininen on lempivärini, ja esim. taivaansineä tykkään katsella aurinkoisina päivinä kovin. Huoneeni tapetitkin olivat joskus vaaleansiniset. Sinisestä tulee mieleen taivas, meri, raikkaus, rauhoituminen. Kirkas kesäpäivä tai pakkaspäivä - mii laik! Vihreä on metsän väri. Kotini on metsän lähellä ja tykkään lenkkeillä koiramme kanssa lenkkipoluilla siellä. Keväällä on ihanaa luonnon vihreys. Se tuo tavallaan lisää elinvoimaa.

Lista useimmin käyttämistäni väreistä

Vaatteissa suosin maanläheisiä ja neutraaleja, aika tummia värejä, varsinkin näin syksyllä. Vaatteeni ovat monesti valkeita, mustia, harmaita, tai tummansinisiä.
Sisustuksessa pidän myös maanläheisistä väreistä, kuten beige, valkea, harmaa, sekä puun eri sävyistä.

Väri, jonka käyttöä vältän

Värejä joita käytän vähän (en varsinaisesti vältä) ovat kirkkaan vihreä, keltainen, sinappi, kirkkaan punainen, violetti, ja yleisesti kaikki kovin kirkkaat värit. 

Lempi- ja inhokkivärit

Nykyään lempivärini on värinä vaaleansininen/turkoosi, mutta pidän myös kovasti hempeän vaaleanpunaisesta, pastellinväreistä, valkeasta, beigestä, tummansinisestä ja pinkistä. Inhokkivärini on sinapinkeltainen. En vain pidä siitä, se jotenkin suurina annoksina yököttää.

Vaatteitteni värit

Valitsen vaatteeni käytännöllisyyden mukaan, eli mietin mitkä vaatteet sopivat toistensa väreihin, sekä omaan ihon ja hiuksieni väriin. Myös fiiliksellä on merkitystä, sillä jos on harmaa keli ulkona ja mieltä masentaa ja väsyttää, haluan pukeutua mahdollisimman neutraaleihin vaatteisiin, joka ei erotu massasta, jolloin värienä on tylsää mustaa ja harmaata yms.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Perjantain 12.12. tehtävät

1. Mitä vaikutuksia lämmön käytöllä on hiusten värjäyksessä? Millaisia lämmönlähteitä värjäyksissä on? Mitä tulee huomioida työturvallisuuden ja tavoitteen mukaisen lopputuloksen kannalta, kun käyttää lisälämpöä vaikutusajalla?

-Nopeuttaa vaikutusta, korostaa väriä, osa väreistä jopa vaatii lämpöä. Lämpökone, kelmu (pään omalämpö). Täytyy huomioida lämmön sopivuus, EI vaalennusaineiden kanssa lämpöä!!

2. Mitä on otettava huomioon arvioitaessa hiuksiin käytettävää värin määrää? Mikä on tarkoin ja ekologisin värin määrää mittaava apuväline?

-Hiuksen pituus, paksuus, huokoisuus, harmaus, rakenne esim. lasimaisuus. Vaaka on tarkoin apuväline.

3. Mitä on huomioitava levitysjärjestyksessä silloin, kun on kysymys hiusten vaalennuksesta?

- Ensin väriä levitetään"ristille", ja sen jälkeen takaosat, viimeisenä etuhiusrajat.

4. Miksi raitahupputekniikassa vaalennuksen tai värituotteen levityksessä täytyy olla todella huolellinen?

-Täytyy varoa, ettei tule poikittain raitoja, ja ettei ainetta mene kaikkialle. Pitää asetella hiukset hyvin, ja ettei ota liian lyhyitä hiuksia mukaan.


5. Mitä etuja on mielestäsi hiusten raidoituksessa silloin, kun tehdään folioilla, eikä raitahupulla?

- Pystyy määrittelemään paremmin MIHIN raidat haluaa. On myös monipuolisempi; mahdollista esim. monivärjäykset. Voi myös valita raidan koon.

6. Mitä tarkoitetaan marmoroinnilla? Mitä tekniikoita marmoroinnissa voidaan käyttää?

-Värin päälle laitetaan vaalennusta kun halutaan elävyyttä hiuksiin. Marmorointia voidaan tehdä mm. folioilla, brushlightseilla. Sävyt sulautuu paremmin, kun alla oleva väri antaa pigmenttejä raidoille/osille,